Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://pohjoissavo.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://pohjoissavo.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 26.03.2018 klo 09:30 - 11:23 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Muutoksenhakuohje Pöytäkirja PDF-muodossa
34   Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
35   Pöytäkirjantarkastajien vaali
36   Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
37   Aluekehitysjohtajan ja muutosjohtajan katsaukset maakunta- ja SOTE-uudistuksen valmistelusta Pohjois-Savossa
38 Tilinpäätös vuodelta 2017, liitteet 1-2
39 Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 tarkistamisen 1. vaiheen hyväksyminen viranomaislausuntopyyntöjä varten, liitteet 3-7 ja oheismateriaalit
40 Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat hyväksytty Euroopan komission teollisen muutoksen pilottialuehaussa (a Pilot Action on Industrial Transition), oheismateriaali
41 Pohjois-Savon valtuuskunnan uusien jäsenten hyväksyminen sekä toimintakertomuksen vuodelta 2017 ja toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2018-2019 tiedoksi saattaminen, liite 8 ja oheismateriaali
42 Lausunto Uudenmaan rakennekaavaluonnoksesta, liite 9
43   Maakuntahallituksen matkat
44   Savon historia -kirjasarjan digitointi
45   Viranhaltijoiden päätökset
46   Maakuntahallituksen jäsenten esille nostamat maakuntapoliittiset ja tärkeät edunvalvonta-asiat
47 Ajankohtaiset ja tiedoksi merkittävät asiat, oheismateriaali ja liitteet 10-13
48   Seuraava kokous ja kokouksen päättäminen

Osallistuja Tehtävä
Kääriäinen Seppo puheenjohtaja
Leskinen Pekka 1. varapuheenjohtaja
Röppänen Neeta 2. varapuheenjohtaja
Berg Marja jäsen
Heikkinen Hannakaisa jäsen
Pentikäinen Pia jäsen
Rautiainen Merja jäsen
Rusanen Juha-Pekka jäsen
Semi Matti jäsen
Toppinen Jouni jäsen
Rajamäki Kari mkv:n puheenjohtaja
Eestilä Markku mkv:n 1. varapuheenjohtaja
Kivelä Antti mkv:n 2 varapuheenjohtaja
Vehreävesa Satu aluekehitysjohtaja
Qvick Paula suunnittelujohtaja
Miettinen Tarja hallintojohtaja
Kaikkonen Pekka maakuntasihteeri, mkh:n sihteeri
Paronen Elsa muutosjohtaja