Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Savon liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://pohjoissavo.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://pohjoissavo.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 27.08.2018/Pykälä 117

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Maakuntahallitus

§ 117

27.08.2018

 

Pelastusopiston koulutuksen vahvistaminen Kuopiossa

 

2/09.00.00/2014

 

Maakuntahallitus 27.08.2018 § 117

 

 

 

Sisäministeri Kai Mykkäsen päätöksellä (5.7.2018) Kuopioon vuonna 2007 perustettu ja Kuopiossa toimiva Kriisinhallintakeskus (CMC) siirretään pääkaupunkiseudulle. Kriisinhallintakeskus sijaitsee Pelastusopiston yhteydessä, osin samoissa tiloissa ja sen palkkalistoilla työskentelee 22 henkilöä. Perusteluissaan ministeri toteaa Kriisinhallintakeskuksen ja Pelastusopiston ydintehtävien olevan huomattavan erilaisia, ja että toiminnan luonteen vuoksi Kriisinhallintakeskuksella ovat parhaat toimintaedellytykset pääkaupunkiseudulla (SM, tiedote 38/2018).

 

Samassa tiedotteessa todetaan, että pelastusopistolle keskitetään kaikki pelastusalan koulutus, kun Helsingin Pelastuskoulun toiminta lakkaa. Tällä hetkellä suurin osa Suomen pelastusalan ammattilaisista koulutetaan Pelastusopistossa Kuopiossa (n. 120 pelastajatutkintoa ja 30 alipäällystötutkintoa vuodessa). Helsingin Pelastuskoulun volyymi on 15 pelastajatutkintoa ja kuusi alipäällystötutkintoa vuodessa. Ministeri korostaa koulutuksen Kuopioon keskittämisellä saatavia kustannushyötyjä sekä Pelastusopiston roolin selkeyttämisellä. Ministerin mukaan (Savon Sanomat 13.7.2018) syyt toimintojen kokoamiselle ovat voimassa muista hallinnon uudistuksista riippumatta.

 

Koska Kriisinhallintakeskuksen siirtoa on jo alettu valmistella, sisäministeriön on syytä viivytyksettä käynnistää vastaavalla tavalla myös Helsingin Pelastuskoulun toimintojen siirto Kuopioon ja siten vahvistaa Kuopiossa sijaitsevan Pelastusopiston roolia koko pelastusalan oppilaitoksena. Pelastusalan koulutuksen keskittäminen Kuopioon tuo synergiaa ja vaadittavaa kustannustehokkuutta, jota valtion toimintojen siirtopäätöksissä käytetään keskeisenä argumenttina.

 

 

Mkj:n ehdotus:

Maakuntahallitus hyväksyy kannanottonaan oheisen lausunnon.

 

Valmistelija:

aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 044 714 2648

 

Päätös:

Maakuntahallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa